OOPPERA SKAALA

AJANKOHTAISTA

KONTAKTIT

PALAUTE

LINKIT

LANGUAGE

>mikä Ooppera Skaala >tapahtumakalenteri >yhteystiedot >lähetä palautetta >skaalan linkit >in english
>esitetyt teokset >tulevat ensi-illat >kannatusjäseneksi     >på svenska 
>taiteilijat >nopeat ja terävät        

VALTTERI RAEKALLIO


Valtteri Raekallio on freelance tanssija, joka valmistui Suomen Kansallisoopperan Balettioppilaitoksesta vuonna 2001.
Vuoden 2000 hän oli opiskelijavaihdossa Amsterdamin Teatterikorkeakoulun Modernintanssin linjalla.

Raekallio on esiintynyt merkittävimpien suomalaiskoreografien teoksissa 16 maassa  Indonesiasta Islantiin. Hän on noussut kansainväliseen maineeseen erityisesti tanssistaan Tommi Kitti & Co. –ryhmässä, missä on työskennellyt viimeiset viisi vuotta.

Lisäksi hän on tanssinut mm. Simo Kellokummun, Alpo Aaltokosken, Marjo Kuuselan, Susanna Leinosen, Petri Kekonin, Minna Tuovisen/Martin Heslopin  teoksissa.

Hän vierailee säännöllisesti myös Suomen Kansallisoopperassa ja Helsingin Kaupunginteatterissa.

Tällä hetkellä Raekallio työskentelee Suomen Kulttuurirahaston taiteilija-apurahan turvin.